tiistai 31. joulukuuta 2013

Minä

Blogin otsikko sen jo kertoo: laihdutusblogihan tämä pääasiassa tulee olemaan. Kirjoittaminen on muutenkin mieluista joten enemmän kuin todennäköisesti tulee kirjoiteltua myös muista aiheista ja mielenkiinnon kohteista. Olen 33 -vuotias perheenäiti jonka tavoitteena on vielä joskus olla kaunis, kuuma ja kurvikas!
 

Helppoa noita kolmea adjektiivia ei ole todellakaan saavuttaa, sen verran on huonot lähtökohdat - tai enemmänkin raskaat. Painoa olisi tiputettava nyt " ensi hätään" sellaiset 50 kiloa jotta pääsisin ekaan tavoitteeseen. Olen onnistunut pudottamaan aiemmin 32 kiloa, joista nyt on tullut takaisin pauttiarallaa 15. Järkyttävää! Ja aina kun olen ihmetellyt, että miten ihmiset päästävät lihomaan itseään takaisin suuren painonpudotuksen jälkeen. No, pilkkahan käy omaan nilkkaan vai miten sitä sanotaan! Pienin askelin ja välitavoitteita asettaen aion tavoitteeseeni päästä - VARMASTI! Se tulee toisaalta olemaan vaikeaa koska olen luonteeltani kaikki mulle, heti, nyt! -tyyppiä eli kaiken pitäisi tapahtua nyt eikä vasta huomenna.

Olen lueskellut monia blogeja ennen kuin uskaltauduin itse aloittamaan tämänkaltaisen blogin. Toivottavasti viihdyt, mikäli blogiini eksyt. Olen täysin bloginoviisi vielä enkä osaa liittää kuvia tai linkkejä tänne, mutta halu oppia on suuri. Jospa vielä joskus uskaltautuisin laittamaan oikean kuvan itsestäni. 

Näihin tunnelmiin näin ensimmäisellä kerralla! 


5 kommenttia:

  1. Hips :) Kuvia vaan peliin ;). Kuvia saa isommaksi klikkaamalla niitä lisäämisen jälkeen jolloin sinne tulee sellanen valikko jossa on kuvia suuremmaksi, lisää kuvateksti yms. Tsemppiä matkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitti ohjeista ja vastauksesta! :) Sen verran hyvänoloiset nuo linkittämäsi Pt Heidin sivut oli ja kovasti tekis mieli ottaa yhteyttä. Ongelmaks taitaa muodostua vaan tää välimatka,jota on n. 150 km. :(
      Joka tapauksessa Hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta ja onnea urakkaasi! Toivottelee toinen äiti, jolla on tavoitteena saada myös painoa alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ja paljon tsemppiä myös sun painonpudotukseen! Potkitaan toisiamme eteenpäin jatkossakin näin virtuaalisesti :)

      Poista
  3. Tsemppiiiiäää!!! :) hyvä siitä tulee! :)

    VastaaPoista