torstai 9. tammikuuta 2014

Oho, mä unohdin, et lihavatkin liikkuu!

Oon saanu otettua itteeni niskasta oikein kunnolla kiinni ja olen käynyt melkein joka päivä lenkillä!Ja niinä päivinä kun en ole käynyt, olen ollut salilla.Pari täysin liikkumatonta päivää on toki ollut, mutta alku on ollut liikunnan suhteen mahtava.Pienet siis sille!Tänään taas tihkusateessa kävellessäni mietin tarkoituksenmukaisen vaatetuksen tärkeyttä lenkin aikana. Ulkoiluasu ei sais olla hiostava,mutta kuitenkin lämmin.Lisäksi sen tarvis pitää vettä ja tuultakin. Tai ainakin minä vaadin tuollaisia ominaisuuksia ulkoiluvaatteiltani ajatellen lenkkeilyä. Ja minullahan sellainen asu onkin - kiitos Elloksen! Tai no, itse asiassa housuja on kolmet, mutta kahdet niistä on jäänyt (yllätys-yllätys!) pieneksi. Elloksen Ahkka tuotemerkissä löytyy näinkin isokokoiselle (koko 52/54) kivoja värejä ja asukokonaisuuksia niin talvi- kuin välikausienkin ulkoilua varten. Mun mielestä ne on hyvälaatuisia ja hinta-laatusuhde kaiken kaikkiaankin oikein kohdallaan. Suosittelen!
Oon joskus katsellut urheiluliikkeissä ulkoilupukua itselleni. Tiedän, että D-mitoitettuja vaatteita tekee ainakin Raiski ja Umbro (ja monet muutikin, en nyt vain muista nimiä). Mutta käydessäni läpi kokovalikoimaa, suurin koko oli D44!!!Siis todella, D44!!En nyt sano, että kaikissa urheiluliikkeissä olisi noin suppea kokovalikoima, mielestäni monessa urheiluliikkeessä on itse asiassa petrattu tuon kokovalikoiman suhteen viime vuosina.Esimerkiksi Turun Hansan Intersportissa on paljon kokoja ja malleja. Sieltä oon yhden kevyttoppa-asun ostanutkin. Kannattaa käydä tsekkaamassa jos sielläpäin joskus liikutte ja tarvitsette isompia kokoja ulkoiluasuista. Tuohon kokojen loppumisongelmaan törmäsin käydessäni myös yhdessä isossa Prismassa. Ilostuin huomatessani, että heillä on myynnissä Raiskin D -mitoitettua mallistoa. No se innostus meni sitten siinä, kun jälleen katsoin isointa kokoa, D44!Kysyin myyjältä isompaa kokoa ja hän vastasi ettei heille ole edes tilattu isompia kokoja koska ne eivät kuitenkaan mene kaupaksia!Siis WHAAAT?!!!Ei mee kaupaksi!No, ehkä hän nyt vaan ei osannut laittaa asiaa oikeaan perspektiiviin, koska hänen ulkoilupuvun koko olisi ollut todennäköisesti C38. Eli hänelle D44 -kokoinen ihminen on todennäköisesti jo älyttömän iso eikä sitä isommat edes lenkkeile, mitä varten tilata siis suurempia asuja vain roikkumaan hyllyille. Mutta tosissaan kerran oli viittä vaille etten yhdessä urheiluliikkeessä päästänyt kassalla sammakkoa suustani. Sen sammakon nimi olisi todellakin ollut tämän kirjoitukseni otsikko. 

Alla olevat ihanuudet omistan kuitenkin nyt ja niiden kanssa lenkkeilen. Noista väreistä tulee jo niin hyvä mieli, että haluaa päästä ulos. Kiitos siis verkkokaupan, me lihavatkin pääsemme liikkumaan laadukkaissa vaatteissa säällä kuin säällä ympäri vuoden!






2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan pirtsakat lenkkivaatteet :) Pitäiskö munkin käydä netti ostoksilla :D
    Toi on kyllä aivan totta, että monessa kaupassa isoimmat koot ulkoiluvaatteissa on 44 tai 46. Sekin on ollut hyvä motivaattori laihduttaa, et kaupan vaattet mahtuu päälle :)

    VastaaPoista
  2. Monissa vaatteissa kirjainkoot loppuu xl-kokoon joka oikeasti vastaa m tai l kokoa. Juuri kävin lenkkihousuja hakemassa intersportissa ja xl-koko jäi reisiin kiinni. Mä oon kuitenki kokoa 42-44 ni en käsitä että 40 olis samakun xl!

    VastaaPoista